Tehokasta täsmäoppimista vai sirpaleisia tiedonpalasia?
Tämä blogiteksti käsittelee mikro-oppimista tapana kehittää organisaation osaamista. Samalla esitän kriittisiä mietelmiä oppimisen sirpaleisuudesta, nopeudesta ja näennäisestä helppoudesta. Edellisessä blogitekstissäni käsittelin tekoälyn asemaa organisaation osaamisen kehittämisessä ja sen mahdollisia uhkia. Mikro-oppimiseen pätee mielestäni samanlaisia mahdollisuuksia, mutta myös uhkia. Vai voiko olla niin, että osaamisen kehittämistä tehdään enemmän tai vähemmän näppituntumalla ja kuten “aina ennenkin on tavattu toimia”.
Mikro-oppimisen määritelmä ja hyötyjä
Mitä sitten on mikro-oppiminen? Yhden määritelmän mukaan se on ”Elinikäisen oppimisen pragmaattinen innovaatio, jolla on mahdollista tukea joustavaa oppimista. Se on helposti yhdistettävissä arkipäiväisiin toimintoihin tukien yksilöllisiä oppimisen tavoitteita ja tarpeita.” (Buchem ja Hamelmann, 2010) Toinen määritelmä taas sanoo mikro-oppimisen olevan tapa oppia, joka ei vaadi oppijalta pitkäaikaista keskittymistä. Puhutaan myös tarkkarajaisesti määritetyistä sisällöistä verkkoympäristöissä.
Saan kyllä kiinni ideasta ja siinä on paljon hyvää. Usein jonkin yksittäisen ilmiön tai sisällön oppimiseen riittää se muutaman minuutin video. Ei ole aina kovinkaan järkevää järjestää raskaita koulutuksia, jos asia on oikeasti opittavissa nopeasti, mikro-oppimisen hengessä. Hyödynnän tätä tapaa itsekin niin töissä kuin vapaa-ajallakin. TikTokista oppii yllättävän paljon hyödyllisiä asioita, samoin lyhyistä TedTalk-videoista ja podcasteista. Usein myös tekniset ympäristöt päivittyvät niin nopeaan tahtiin, että mikro-oppiminen on ainoa järkevä tapa toteuttaa uusien ominaisuuksien kouluttaminen
Kriittinen näkökulma mikro-oppimiseen
Mutta sitten se kritiikki. Vaatii harkintaa, johtamista ja suunnittelua, että osaamisen kehittäminen pysyy hallinnassa ja sisällöt linjassa organisaation tavoitteiden kanssa. Jos ja kun mikro-oppiminen on yksi organisaation tavoista kehittää osaamista, tietää se helposti haasteita tiedon sirpaloitumisen ja saatavuuden kanssa. Kenellä on oikeasti kykyä pitää kokonaisuus ehjänä? Kun oppimismateriaalia tulee pieninä kokonaisuuksina ja määrällisesti melko paljon, kuka vastaa laadusta ja tiedon eheydestä sekä ajantasaisuudesta?
Pedagogina toivoisin, ettei lyhyet parin minuutin videot olisi ainoita tapoja kehittää osaamista. Myös laajoilla kokonaisuuksilla ja syvällisellä paneutumisella asiaan on paikkansa. Samoin painottaisin yhteisöllisyyden luomisen tärkeyttä sekä mahdollisuutta jakaa ajatuksia keskustellen. Miten muut ovat nähneet ja kokeneet opiskeltavan asian? Millaisia tulkintoja lyhytkin video on saanut aikaan? Mitä tämän jälkeen olisi hyvä oppia?
Mikro-oppimista verkko-oppimisympäristössä
Nykyiset verkko-oppimisympäristöt onneksi antavat mahdollisuuden yhdistää näitä kaikkia piirteitä, jos vain niiden ominaisuuksia huomataan hyödyntää. Keskustelualueilla ja esimerkiksi tehtävillä, joissa palautetaan itse kuvattu pohdintavideo kaikkien katsottavaksi, saadaan luotua jatkumoa mikro-oppimisen hengessä toteutettujen oppimismoduulien ja pidempikestoisen opiskelun ja jopa tarinallisuuden välille. Millaisia mahdollisuuksia organisaatiosi käyttämät verkko-oppimisalustat antavat tällaiselle aktivoinnille ja yhteistyölle? Ja jos olette hankkimassa tai vaihtamassa alustaa, niin suosittelen lisäämään nämä ominaisuudet vaatimuslistalle.
Mikro-oppiminen on siis hyvä osa organisaation osaamisen kehittämisen työkalupalettia. Se on ketterää ja mahdollistaa täsmäoppimisen. Varsinkin jos osaaminen on muilta osin jo kunnossa, pienillä täsmällisesti suunnatuilla oppimismoduuleilla osaamista voidaan sopivasti täydentää. Mutta liikaa en itse sen varaan laskisi. Jos yksilöllä ei ole osaamisen kokonaisuus hallussa, lyhyet ja nopeasti suoritettavat oppimismoduulit voivat pahimmillaan luoda illuusion taidoista, joita ei todellisuudessa ole. Sopivasti ja harkiten käytettynä mikro-oppiminen on kuitenkin mainio osanen organisaation osaamisen kehittämisen kokonaisuutta.
Kirjoittajan esittely:
Simo Marttinen, entinen luokanope, nykyinen virkamies ja melko pitkän linjan digipedagogi. Asuu Jyväskylässä, nauttii ruoanlaitosta ja tietää luulevansa sekä luulee tietävänsä monista asioista.
